Mä asun kahden hengen akvaariossa
Nään lasin läpi kuinka elo virtaa
On simpukat nää mulla koristeena
Ei niistä kuulu kauniin meren kohinaa
On vapaus tää aika suhteellista
Vain erimakuista purkkiruokaa
Mä tahdon pois
Syömättä ahneen miehen syötti jäädä saa
Mä lähden mökille
Järvenrantaan
Siellä mato-onki minua oottaa
Astun veneeseen
Ja soudan selälle
Ankkurin heitän mielenmaisemaan
Katson ulos ikkunasta. Harmaa asfaltti, keltainen ruoho. Taivas näyttää sadetta, mutta vielä on kuivaa.
Käännyn takaisin huoneeseen. Valoja, ei valoja. Tietokone hehkuu pöydällään. Minulla ei ole sille tänään asiaa.
Näinä päivinä kaikkea on liikaa. Liikaa töitä, liikaa melua, tyhjyyttä. Ihmiset ovat autioita toisilleen.
Juon tavallisesti olutta ja viskiä. Niistä tulee miehinen olo. Aikuisuuttani olen elänyt jo vuosia, mieheksi tunnen vielä kasvavani.
Nyt tiedän mitä kaipaan: merkityksen tähän elämään. Haluan tuntea olevani elossa. Joka päivä on kuin kuivattua lihaa. Mikä antaa minulle sen merkityksen?
Nurkassa odottaa kaksi kitaraa ja kosketinsoitin. Leluja on, haluja ei. Tähän asti mielessäni aina soinut musiikki on tauonnut.
Katson taas ulos. Muistan näyn päivällä: Lastenvaunut liikkuvat kadulla kuin itsekseen. Sitten huomaan kahvassa pienet kädet: isosisko vie pikkusiskoa. Kauempana kävelee äiti taluttaen koiraa. Hymyilen onnellisena lapsille ja äidille. Miten ihana nähdä tuollaista huolenpitoa.
Sanat ovat tulleet luokseni. En halua soittaa, haluan kirjoittaa. Kirjoittaa kauneudesta, kirjoittaa tunteista, kirjoittaa koska voin. Kulttuuri: huonoista asioista puhutaan, hyvistä kirjoitetaan. Siten kansa kasvaa.
Mihin ihmisen kasvu loppuu? Silloin kun hän alkaa lakastua? Ei, ihminen ei kasva. Vertaus ei ole oikein. Kehittyy? Ehkä haluaisin ajatella, että ihminen tosiaan on kuin valokuva, negatiivista kehitetty. Negatiivista saa positiivista.
Sammutan valot. Odotan musiikkia.
Pimeys ei inspiroi nyt. Kaupungin pitäisi soida bluesia, mutta se vaikenee. Ei sinisiä nuotteja punaiselle taivaalle.
Viime aikoina olen miettinyt paljon luontoa. Aurinkoa on enemmän, mutta en välitä siitä. Haluan nähdä kuolleita lehtiä ja eläviä, nähdä koiran noutavan puusta tippuneen oksan ja juoksevan leikkien sen kanssa ympärilläni.
Tiedän sen nyt: olen luovuuden ansassa. Elän askeesin keskellä, keskellä tilapäistä elämää. Ei mahdollisuutta lakkauttaaa ivoja. Yritän pakottaa luovuutta, mikä on mahdottomuus, sen olen jo kauan tiennyt. Inspiraatio iskee, ei tule vaikka käskee. Olen jossakin elämäni suvantovaiheessa, missä on vain hiljaisuutta. En tiedä kauanko tämä kestää, enkä haluakaan. Pato murtuu aikanaan.
Juuri tätähän olen halunnut: hiljaisuutta pääni sisälle. Huuto on lakannut. Tunnen, että musiikki on levottomuus itse, ja kuvat rauhoittavat. Haluan siis maalata, ennen kaikkea, nähdä värejä ja muotoja.
Nyt mieleni tekee kahvia. Tuoretta, mustaa kahvia, joka hehkuu mukin läpi ja jonka tuoksu täyttää koko keittiön.
Menen keittiöön.
Koira seuraa perässäni. Se ei yleensä syö paljon, mutta tulee aina katsomaan, olisiko jotain hyvää tarjolla. Yleensä ei. Koirissa on se ihana piirre, että ne eivät tunne pettymystä.
Lataan kahvinkeittimen ja jään keittiöön istumaan. Jääkaapissa ei taida olla maitoa, mietin, mutta en taidakaan haluta sitä tällä kertaa. Pelkkää kahvia.
Mitä on rock-uskottavuus? Ajatus jää härnäämään. Rock oli aikoinaan kapinallista. Nyt se on vain apinallista. Poseerausta, irvistelyä, huonoja lyriikoita, tylsiä melodioita. Unelma monelle, pettymys vielä useammalle. Rock on viihdettä eli rock on rahaa, raha on vallankäyttöä ja lopultakin huoraamista. Mutta on olemassa toinenkin rock. Se ei kysele, se ei anna, se ei tee kompromisseja, se nukkuu huonosti ja tekee aina väärin. Se ei opettele, se kokeilee, erehtyy ja sitten onnistuu. Se on likainen, pesemätön, käy töissä mutta vain elääkseen. Se on esi-isien rock, kulmakivi tälle kulttuurille. Se haluaa potkia ja huutaa, se on eläin monessa ruumissa.
Muistan kitarani olohuoneessa. En käy katsomassa niitä, ne eivät ole kutsuneet luokseen. Uskon, että akustinen tekee ensimmäisen aloitteen. Se elää tunnelmissa ja haluaa koetella rajoja.
Kahvi on valmista. Kaadan sen mukiin ja istun pöydän ääreen.
Tänään syntyi ihan mahtava riffi! Viritin kitaran kaksi sävelaskelta alaspäin. Hain jotain Black Sabbathin tyyliä. Mut Sabbath junnaa liikaa, siks tein siitä aika paljon seksikkäämmän. Ja jumalauta että toimii! Täytyy varmaan jossain vaiheessa hakea oktaavipoljin, jotta pääsee vieläkin alemmas viivastolla.
Tää uus biisi tulee olemaan osa jotain toista projektia, en halua sitä teemalevylle. Eilen syntyi alku yhteen toiseen kappaleeseen, siihen saan ehkä lyriikatkin... Viikonloppuna tulee varmaan soitettua jonkin verran pianolla, siinä voi kehitellä jotain ideaa samalla. Vien kitaran mukana, mutta sormenpäässä on edelleen haava mikä on vittumainen vaiva kitaristille. Jos kieli osuu paikalle, tekee aika höpöä. :)
Mulla rupeaa olemaan liikaa keskeneräisiä projekteja, mut toisaalta, mihin tässä on kiire? Jännä muuten kuulla miltä uus Lunar Path kuulostaa, ne aloitti just uuden levyn nauhoitukset. Soittivat keikalla muistaakseni pari uudempaakin biisiä? Taidan muuten huvikseni tehdä "Paper Dovesta" akustisen version, tykkään siitä ihan himona.
"MAIDEN
My heart, I cannot control
Racing wild it’s telling me
To trust in you, to be true to you
To be close to you, to love you.
PRINCE
Sweet little thing, I know your heart
I hear it in your voice and I see it in your eyes.
As I hold your hand, I promise you
Forever I belong to you.
PRINCE: This moonlight shall witness our love
MAIDEN: Oh I feel like I’m dying
PRINCE: Red roses hide our embrace
PRINCE / MAIDEN: I fell in love a lifetime ago
Now I have you and I’ll never let go.
MAIDEN:
My darling, I’ve waited for so long
Once I did wish upon a star
Now I’m here with you, and my heart sings this song
That has come a long way, from afar.
PRINCE:
Can’t you see that this was always destined to be?
Two lost souls that once drifted the sky?
You can warm your hands in my burning heart’s fire
As I sing you the sweetest lullaby.
PRINCE / MAIDEN
This moonlight shall witness our love
Red roses hide our embrace
I fell in love a lifetime ago
Now I have you and I’ll never let go.
This moonlight shall witness our love
Red roses hide our embrace
I fell in love a lifetime ago
Now I have you and I’ll never let go.
P:[Hear that?]
M: [They’re calling us. Let’s go back inside.]"
Näistä lyriikoista tunnen jopa ylpeyttä. En ehkä niinkään siksi, että ne olisivat suurinta koskaan kirjoitettua runoutta, koska ne eivät ole, vaan koska olen kehittänyt niihin mahtavat melodiat. Tästä kappaleesta on tulossa syy, miksi ylipäätään haluan tehdä tämän levyn. Mahtava duetto, jotain bonjovimaista - bonjoviaalia? - henkeä. Mutta jälleen kerran tahdon korostaa, etten yritä varta vasten tehdä tästä jonkin tietyn artistin kuuloista, tiedän vain kenen tyyliltä tämä mielessäni kuulostaa.
Jostakin syystä kappaleet tuntuvat syntyvän kuin itsestään. Hyvä taikka huono asia, en tiedä. Joka tapauksessahan kehittelen jatkuvasti jotakin melodiaa, mutta kaikki eivät tälle levylle päädy. Aiheen keksimisen jälkeen on ollut todella helppo saada valmista. Mutta valmiina on vasta pari sävellystä, ja vaikka saisinkin melodiat kohdalleen, hankaluus tulee siinä vaiheessa, kun pitää alkaa miettiä, millä ihmeen ilveellä alan tehdä näistä kokonaisia biisejä. Osaan kyllä taustoittaa nämä, mutta käytössä olevien instrumenttien lukumäärä (1) rajoittaa mahdollisuuksia huomattavasti.
Jännä juttu muuten: kuvittelin aina tekeväni jotain hevimetelilevyä, mutta tästä onkin tulossa jotain orkesterimaisempaa, ja nimenomaan sinfoniamerkityksessä. Tai ehkä kyseessä on yksinkertaisesti se, että olen aina kuunnellut todella eri genreihin kuuluvaa musiikkia. Jokainen genre laulaa omista asioistaan, luo omia tunnelmiaan ja välittää omanlaisiaan tunteita. Koska levyni on romanttinen, se kaipaa klassisen musiikin pehmeyttä, ei raskaan rockin raakuutta.
En edes tiedä mitä teen, kun saan levyn valmiiksi. Ajattelin vain viedä sen aihiona levy-yhtiöön ja sanoa, että aletaas nauhoittaa. Ei mulla tämän levyn suhteen ole mitään muita intohimoja kuin se, että haluan saada tämän tarinan kerrottua. Julkisuushaaveet ja muut sen sellaiset jätän toisille. Jos tekee sellaista, mistä itse pitää, joku muukin saattaa siitä pitää. Jos tekee vain sellaista, mistä muut pitävät... Se saattaa menestyä, mutta se ei ole aitoa. Hiljaisuuskin on musiikkia.
Tämä päivä kului jokseenkin horteessa, koska valvoin pikkutunneille tallentaen jälleen kerran melodioita kännykkään. Suuri oivallukseni oli tarinan jatkaminen, ja vielä suurempi sen päättäminen.
Aloin suunnitella musiikkia teemalle Kosto. Kappale alkaa oboella (se sen nimi taisi olla), ja siinä on Nile-tyyppiset sotarummut, mahdollisesti kitara. "Kosto" on sinänsä ehkä huono nimitys, koska pikemminkin kyse on vääryyden oikaisusta. Kappale on tietysti Prinssille, mutta en ole varma, käytänkö lyriikoita. Tuntuisi oudolta alkaa laverrella kautta rantain päivänselvästä asiasta.
Aloin miettiä tapahtumien kulkua. "Tanssiaiset", jossa nuoret kohtaavat toisensa ja ihastuvat. Prinssi laulaa ihastuksestaan, ja Neito kuulee sen. Se sopivat kohtaamisesta puistossa, ja siitä kertovan balladin olen jo aloittanut. "Ihastuminen"-teemasta on myös melodia kehitteillä.
"Haamu" tarvitsee musiikin. Ei mitään ideaa vielä, paitsi Äidin laulu. Jotakin kreikkalaisen teatterin tapaista. Vielä kun tietäisin, mitä se sitten on... :)
Soittoharjoitusta tänään puolisentoista tuntia. Opin seiskasoinnut, ja oivalsin, mitä maj-seiskat tarkoittavat ja miten ne tehdään. Suuria voittoja. :)
"FATHER
What the hell do I see?
Get away from my wife!
You have no business here
In this house and in our lives!
I shall never let my daughter
Get anywhere near you
I'll banish you from whence you came
Where no one can hear you!
PRINCE
Please hear me, dear Sir
You have got it all wrong
This wasn't my idea
It was your wife's all along.
She offered me to have a drink
And sooner than I notice
She’s in my arms, and so I think
She is unfaithful, and you should also know this.
MOTHER
How dare you?! You liar!
Don't try to blame it on me!
You said your heart's on fire
When you laid your hands on me.
I thought you were worried
And so I poured you some wine
But instead you wildly hurried
To violate the chastity of mine.
PRINCE: Please hear me, she's telling you lies.
MOTHER: I'm afraid for my little girl.
PRINCE: This must look very bad but it is not my bad.
FATHER: Men! Gather 'round! For this will never be forgotten. We'll kill you at this instant and let your soulless body rotten. Get him!
[PRINCE jumps through a window into the garden.]
FATHER: After him!"
Säkeistöt valmiina. Lopussa vuorottelua laulajien välillä. Tämä sekvenssi tulee kohtien "Seduction" ja "A Chase Through The Woods" väliin. Eli for the dummies: kartanonemäntä yrittää vietellä prinssin, ja isäntä saapuu paikalle syyttäen nuorukaista, joka sitten pakenee vainoojiaan. Henkilökohtaisesti erittäin tyytyväinen siihen, että sain tämän tekstin valmiiksi - loin myös alustavasti taustoja. Isän roolia laulamaan sopisi Timo Kotipelto tai Jarkko Ahola. Kilven tai Sonata Arctican solistit ehkä myös, mutta en ole varma, miten hyvin he ääntävät englantia. :)
Kohta voisi alkaa suunnitella musiikkia myös Tanssiaisia varten. Toivottavasti keksin jonkin paremman käännöksen kuin - sinänsä kyllä korrektin - 'ball'. Tuolle sanalle vain on olemassa liian monia ja liian arveluttavia sivumerkityksiä, joten en halua sitä rikkomaan herkkää kokonaisuutta. ;)
Jostakin muistojen syövereistä onnistuin tavoittamaan kadottamani laulumelodian biisiin "Angry father interrupts a love scene". Säkeistöjä pitää tosin tehdä lisää, mutta periaatteessa biisi on hahmonsa saanut. Tästä piti tulla black metal -henkinen, mutta se ajatus saa jäädä, koska laulumelodia pakottaa tekemään kitarasta elävämmän. Ehkä enemmän sellaista -80-luvun heavy metalia.
En tiedä miksi, mutta usein kuulemani rumpukomppi on toooodella yksinkertainen: se muistuttaa lähinnä pikkulapsen paukuttelua ensimmäisellä rumpusetillä. Ja sama komppi on mielessäni monessa muussakin kappaleessa. Sellainen tasainen -70-lukulainen snare-läiskytys, joka kuulostaa junalta. Ainoa erilainen komppi on biisiin "A Chase Through The Woods", jossa rumpujen on tarkoitus kuulostaa hevosen laukalta - koska Sankaria jahdataan hevosten selässä. Kaikella on näissä kappaleissa tarkoitus. :)
Ehkä seuraavaksi alan panostaa jälleen kappaleeseen, josta käytän työnimeä "Seduction". Siitä pitää saada tummempi, eroottisempi, paljon tuhmempi. Ja jotenkin sen pitää kuulostaa samalla viattomalta. Tällä hetkellä kuulen siihen ainoastaan laulumelodian, en muita soittimia. Ehkä jouset? Jousista saa pehmeyttä, joka ehkä loisi oikeanlaisen tunnelman. Sello, mahdollisesti viulu.
Ja jos joku ihmettelee, mitä tarkoitan "kuulemisella": kuulen kappaleiden koostuvan osista. Jokaisella instrumentilla on oma värinsä ja tapansa soida. Piano soi äkillisesti ja mahdollistaa useamman oktaavin, kitaralla voi vapaammin liikkua sävelten välillä, lauluäänellä voi liukua polvettomasti nuotista toiseen. Kuulen kaiken tämän korvissani, en tiedä mistä se tulee enkä haluakaan. Siinä piilee musiikin mysteeri, sen selittämätön olemus: että ääni syntyy jostakin ja miellyttää meitä. Inspiraatio, joka tulee jostakin, meistä itsestämme tai ulkopuoleltamme. Innoitus, joka yhdistää meitä.
Mietin samalla tarinalle loppua. Aiheellisesti viimeinen on biisi "Lament", mutta tarina ei pääty siihen. "Lament" on muuten kappale, joka syntyi vahingossa viime kesänä, ja jota olen pitänyt muistissa siitä asti. En kuitenkaan ole osannut kehittää sitä vielä tarpeeksi. Saattaa jopa olla, että teen siitä instrumentaalin: en tähän päivään mennessä ole keksinyt, mitä sellaista osaisin kertoa sanoilla, mihin en musiikilla kykenisi.
